Perjantain lähdettiin 10:30 Balanssin pihalta tilataksilla kohti Espoonlahtea, menimme ensiksi pitämään seminaarin kokous tilaan. Siellä pohdittiin menneitä ja tulevia asioita.
Seminaarin jälkeen päästiin ajamaan kohti Helsingin satamaa. Siellä meitä odotti iso vene ja ruoka, nam. Kaikilla oli kamala nälkä ja saatiinkin ihanat ruuat. Tarjolla oli myös juomaa ja loppu päivä vietettiin relaten veneellä. Onneksi meillä oli ihana sää! Käytiin Porvoossa ja sitten tultiin sieltä takaisin Helsinkiin.
Illan lopuksi kaikki lauloivat bussissa mulle synttäri onnittelut :) <3 ja pitihän sitä kävästä vähän baarissakin ;)
Lauantaina vietin 18-vuotis syntymäpäiviäni. Meillä oli kotona juhlat ja kavereita ja sukulaisia tuli käymään. Teemana oli ammatti teema, eli kaikkien oli tarkoitus pukeutua jonkin ammatin mukaan :)
Illalla menimme yhdessä sitten Nummelan baariin, ei kuitenkaan siellä pitkään viihdytty Matiaksen kanssa ja lähdettiin käymään perinteisesti snäkärillä :D
Sain lahjaksi elokuva liput, joten menimme heti sunnuntaina sitten Helsingin finnkinoon katsomaan Roskisprinssiä :)
Leffa oli ihan ok, mutta loppu jäi vähän suun auki? Keksin kuitenkin sitten omassa päässäni tarinalle kivan lopun :D Tarina oli opetus siitä että ei vanhemmat päätä unelmiasi, vaan sinä päätät ne itse.
Saatte nämä päivät vielä kuvina huomen illalla kun olen päässyt töistä :)! Hauskaa alkuviikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti